Olin demi.fi:ssä (kyllä, tunnustan, minä demitän ;<) ja silmiini osui joku Itsetehdyt joululahjat -keskustelu. En ole pahemmin koskaan itsetehnyt joululahjoja, koska minua ei ole siunattu käsityön lahjoilla. Keskustelusta päähäni kuitenkin syttyi kuitenkin kipinä, että jospa kuitenkin, nyt tänä vuonna, tekisin joululahjoja ihan itse.

Kaikki voivat arvata miten käy:
1. Olen ihan innoissani, "jes, tänä vuonna minä kyllä teen joululahjat, näen niihin paljon vaivaa ja aloitan suunnittelun ajoissa!"
2. Kipinä on jo vähän laantunut, mutta toisinaan muistanut nerokkaan ideani joululahjoista ja vaivaan sillä päätäni aina joskus. Katselen paria askertusivuja, etsin vinkkejä, joskus harvoin.
3. Ollaan jo joulukuussa ja tajuan, että aika ei enää riitä kaikille omakätisen lahjan väsäämiseen. Päätän ostaa osan.
4. Pitkän ja hartaan ja mielikuvituksettoman ostoskierroksen jälkeen huomaan, että olen ostanut tavaroita niillekkin, joille alunperin suunnittelin tekeväni lahjan. (suklaata, tylsää joulukamaa, muuta tarpeetonta)
5. Mietin, että kyllä nämäkin lahjat ilahduttavat ja päätän, että ensi vuonna kyllä teen lahjat ihan itse.

Voi tietysti aina olla mahdollisuus, että tämä joulu olisi poikkeus. Ehkäpä annankin kaikille rakkaudella ja huolella, vaikken ehkä taidolla, tehty lahjoja. Mutta ei siihen kannata uskoa, niin kun ei tule tapahtumaan.


Hyvää joulun odotusta!
(Miten niin joulun odotusta ei voi toivottaa tässä vaiheessa marraskuuta?!)